Kestokukkasitomon vuosi 2020

Päivitetty: maalis 16

Kestokukkasitomon muutto ja poikkeusvuosi




Ihanan tammi ja helmikuun messuhurmoksen jälkeen olimme päättäneet muuttaa toimitilat oman kodin läheisyyteen, sitten heti maaliskuussa alkoikin poikkeusajat.

Muutto osui siis todella hyvään saumaan.

Korona tuli Suomeen ja pisti paikat kiinni. Oli onni, että sain työskennellä yksin omassa työtilassani turvallisesti. Meillä jo pitkään toiminnassa olleet hääkukkien virtuaalisuunnittelut olivat jo tuttua toimintaa ja ne toimivat erittäin hyvin. Hääkukkien suunnittelu on erittäin helppoa WhatAppin kautta, siellä laitan asiakkaalle kuvia ja videoita asiakkaan toiveiden mukaisista kukka ja sommitteluvaihtoehdoista ja siitä suunnittelu etenee.


Uudet toimitilat kotipihassa on ihan unelma! Keltainen toimistokontti oli suuri löytö ja toimii erittäin hyvin, varasto, pieni myymälä ja työtilat sopivat kaikki samaan tilaan.

Muuton aikana oli häätilauksia jäänyt jonoon ja oli ihana alkaa tekemään niitä valmiiksi.

Verkkokauppammekkin uudistui siinä samalla ja hääsidonta alkoi pyörimään hienosti. Korona tietysti häiritsi asiakkaiden hääsuunnitelmia, mutta kestokukista teetetyt hääkukat olivat siinä mielessä loistava ratkaisu, että ne säilyvät hyvin jos häitä jouduttiin siirtämään.


Kesä onneksi oli rauhallisempaa koronan suhteen, mutta syksyllä alkoi taas meno muuttua.

Kaikki loppuvuoden häätapahtumat jouduttiin perumaan ja meilläkin oli moniin tarkoitus mennä, osallistuimme kyllä verkossa tapahtuviin virtuaalimessuihin, mutta eihän ne olleet ollenkaan sama asia.


Vuosi 2020 meni aikalailla koronan varjossa, mutta selvisimme!

Usko ja toivo on, että parempi aika vielä tulee.


Jotain uuttakin syntyi kun oli enemmän aikaa tehdä omia visioita. Sain tehtyä muutamia tauluja ja taideteoksia valmiiksi mitä olin pitkään suunnitellut. Toiveissa on, että 2021 pääsisin pienen taidenäyttelyn järjestämään, mutta aika näyttää onko siihen mahdollisuutta.







#hääkukkablogi #koronakevät20 #kestokukkasitomo #yrittäjäblogi #hääkukat #kestokukat #tekokukat #silkkikukat #kukkataidetta







17 katselukertaa0 kommenttia